perjantai 27. lokakuuta 2017

The things I miss about the Netherlands


Edellisen postauksen venyessä alustuksesta kokonaiseksi tekstiksi, jäi tämä juttu kirjoittamatta sunnuntaina. Nyt haluaisin kuitenkin kirjoittaa suuresta rakkaudestani Alankomaita (ja/eli Hollantia) kohtaan kertomalla asioista, joita kaipaan vaihdosta tai vaihdon ajalta.
Pyrin pitämään kirjotelmani kuitenkin sellaisena, ettei siinä mainittais niitä kaikkein kliseisimpiä, kuten ystävät jnejne, jotka kaikki voivat itsekin päätellä. Nyt kuitenkin pidemmittä puheitta haluan mennä asiaan :-)


Pyöräilyn helppous


Okei, jos aloitetaan helpolla ja aika arvattavalla, niin voidaan siirtyä ehkä pikkuhiljaa "mielikuvituksellisempiin" asioihin.
Pyöräily Hollannissa ja Suomessa on oikeesti melkeen kuin yö ja päivä. Mä en oo koskaan ollut mikään himopyöräilijä, enkä oo oikeen koskaan siitä osannut edes nauttia. Olin myös melkeen vakuuttanut itelleni lähtiessä, että saa nyt nähdä, tuunko edes ostamaan pyörää ollenkaan. Tässä vaiheessa mulla on vaan yks kommentti: hahahahaha.
Hollanti vaan tekee ihmisestä pyöräilijän, ihan oikeesti. Pyörätiet on hyvässä kunnossa, niitä on lähes joka paikassa ja pyöräilijänä olet paremmassa asemassa liikenteessä, kun kaikki käytännössä väistää sua. Tämän lisäksi ehkä toiseksi paras asia on pyörille tehdyt parkkihallit sekä parkkialueet.
Monia (hyviä) hetkiä tuli vietettyä oman 90 euron käytetyn pyöräni selässä, ja Gazellestani luopuminen oli yks vaihdon vaikeimmista asioista, olispa tää kommentti pelkkä vitsi. Pyörän selässä on pyöräilty parhaimmillaan päivän aikana noin 40 kilsaa. Ja siinäpä vasta on tarina, jonka kertomiseen ei tää postaus riitä. Ehkä joskus toiste.


Julkisen liikenteen helppous


Pyörän lisäksi oli myös uskomaton vapaus liikkua maan rajojen sisällä niin helposti. Hollannissa on siis käytössä OV-chipkaart, jolla voi liikkua koko maan kaikissa julkisissa sekä NS:n junilla. OV-kortin käyttö helpotti niin uskomattoman paljon monia asioita, kun Rotterdamiin tai Haagiin mennessä ei tarvinnut miettiä, että mistä käyn ostamassa junaliput (ja mihin junaan) tai miten paljon bussilippu mahtaa maksaa. Riitti, kun muistaa leimata itsensä kyytiin noustessa tai laiturille mennessä sisään ja poistuessa ulos. Uskomattoman hyvä systeemi, josta tosin parannettavaakin tietenkin löytyy. Kortin käytöstä meinaa esimerkiksi laskutetaan paitsi perustaksa, myös kilometrien perusteella (näin ainakin busseissa, metrossa ja raitiovaunuissa). 


Matkustelumahdollisuudet


Mikäli joku ei jo tiedä, oon aina rakastanut matkustelua. Keski-Euroopassa asuminen toi kuitenkin tähän touhuun vielä vähintään kymmenennen uuden ulottuvuuden.
Olin säästänyt nostettuja opintolainoja, ja syystä: 5 kuukaudessa ehdin nähdä yhteensä 11 maata (mukaan lukien Alankomaat), joista 8 oli sellaisia, joissa en ollut aiemmin käynyt ollenkaan. Ennestään vanhoja tuttuja kaupunkeja oli kuitenkin vain yksi: Lontoo. 11 maan ja useamman kymmenen kaupungin jälkeen tuntee jo nähneensä jotain, mutta niin monia paikkoja on vielä näkemättä, että jatkuva matkakuume on nyt pysyvästi taattu. 
Kaiken mahdolliseksi tekivät tietenkin paitsi edullisemmat hinnat, myös lyhyet matkustusajat. Matka kotiovelta lentokentälle vei mulla yhteensä noin tunnin ja pisimmät lennot mihinkään (lukuunottamatta Suomea) olivat mulla noin kaksi tuntia. Lentokentän ja Utrechtin keskusaseman väliä tulikin niin monesti sahattua lauantaisin ja sunnuntaisin, etten ois itekään uskonut vaihtoon lähtiessä. Joulukuun alussa alkanut 5 viikon lentoputki otti kyllä aika koville, pakko myöntää, mut totta kai kaikki oli sen arvoista.


Ilmasto ja sää


Toki sään ennustaminen on Hollannissakin välillä vaikeaa, mutta ennusteet tuntuvat pitävän useammin paikkaansa kuin Suomessa. Erityisen hyvä tuuri oli myös säiden suhteen viime vuonna, sillä vielä syyskuun alussa oli jatkuvasti yhä noin 20+ astetta joka päivä (todella kätevää, kun on pakannut pelkkiä syysvaatteita...) ja sateitakin tuli aika vähän. Olen ollut pyörän selässä noin 2-3 kertaa sateen juuri alkaessa, mutta vain muutaman minuutin matkan päässä kotoa.
Parasta kuitenkin ovat leudommat talvet, joiden ansiosta uskaltaa pyöräillä lähes vuoden ympäri. Itse jätin kerran nousematta pyörän selkään, koska yön aikana oli satanut lunta ja pelkäsin liukasta maata. Kun katsoo tämän hetken ennusteita ja vertaa niitä Utrechtin säähän, tulee usein vaan sellainen olo, että miksi olen täällä Suomessa just nyt.


Hollantilaiset pannukakut


Ehkä yksi parhaista asioista ikinä. Päiväreissulla Goudaan käytiin kämppisten kanssa paikassa, joka oli kuulemani mukaan Hollannin vanhin pannukakkuravintola. Mulle kuitenkin spessuin paikka on kaukana Utrechtin keskustan ulkopuolella oleva "Theehuis" keskellä metsää, siellä oon käynyt nyt kolmesti, ja se ei oo kyllä koskaan pettäny. Ekalla kerralla pyöräiltiin takaisin kampuksen suuntaan lähes pilkkopimeässä, kun ei ollut katuvaloja, ja katsottiin samalla tähtiä. Ihana paikka vaan kaiken kaikkiaan.


Jumbo, Plus, Hema ja Action

Kappas, mikäs se siellä? :D

Kaikki kaupat on keskenään aika erilaisia, mutta päätin ne kuitenkin laittaa saman otsikon alle.
Hemasta oon ostanu vaikka mitä kauneustuotteista peleihin ja ruokailuvälineisiin. Sieltä saa myös maailman parhaita maustettuja popcorneja <3
Action on vähän samantyylinen kuin Hema, mut siinä on enemmän "Tarjoustalo"-fiilistä. Tarjolla on niin halpaa käsisaippuaa kuin pyöränlukkoja.
Jumbo ja Plus ovat molemmat paikallisia ruokakauppaketjuja, ja näistä kahdesta tuli mun suosikkeja. Oonkin käynyt näissä molemmissa paljon enemmän kuin Albert Heijneissa (yleensä vaan muissa kaupungeissa ja joskus harvaseltaan kun teki mieli jotain tiettyä AH:sta, siellä meinaa täytyy maksaa käteisellä). Jumbo oli meidän lähikauppa (noin kilsan päästä kämpiltä), mut yleensä tein ruokaostokset kuitenkin koulusta tai kaupungista tullessani, joten välillä pysähdyin Voorstraatin Plussaan. Viime reissulla pääsin käymään molemmissa näissä kaupoissa ja oli kyllä hyvät nostalgia fiilikset, ai että.


New York Pizza


En oo koskaan kokenut olevani mikään pizzan ystävä tai suurin fani, mutta Utrecht-aikana tuli syötyä sekä muutama Dominoksen, että lähes kymmenen (!) New York Pizzan lättyä (yhdellä viikolla muistaakseni kahdesti tai kolmesti, not kidding). Jälkimmäinen on valehtelematta parasta pizzaa, jota olen ikinä syönyt missään. Sen lisäksi, että pizzat on 5 euroa opiskelijoille joka päivä, ne on myös sopivan kokoisia ja ihan superhyviä. Rakkautta on yhä New York Pizzan pepperonipizza, vaikka oonkin siirtynyt noudattamaan kasvispainotteisempaa ruokavaliota alkuvuoden jälkeen.


Tony's Chocolonely


Myös toinen "kummallinen" asia niille, jotka mut paremmin tuntee. En ole mitenkään erityisesti myöskään suklaan ystävä, mut tätä suklaata parempia on hyvin harvoja. Viime matkallani löysin maailman ihanimman karamelli-merisuolasuklaan lisäksi meloni-mansikan, joka kiipesi tämän hetken korkeimmalle palkintokorokkeelle. En olis koskaan uskonut kaipaavani muuta kuin suomalaista suklaata. 


Onnistumisen tunne pienissäkin asioissa


Väkisinkin sitä tunsi onnistuvansa monissa asioissa, heti kun kahden päivän alkushokista oli selvitty. Kun olin ymmärtänyt miten asunnon pesukonetta käytetään tai opin ymmärtämään mitä "kip" tarkoittaa ruokakaupassa, tuli sitä monista pienistä asioista isoja onnistumisia.
Loppujen lopuksi kasvoin tosi paljon ihmisenä vaihdon aikana, mitä en olisi uskonu, että reiluna parikymppisenä voisi enää edes tapahtua. Oli tavallaan iso shokki muuttaa ekaa kertaa "omilleen" vieraassa maassa, mutta opin siellä selviytymäänkin sen ansiosta.

*

Tuntuu jotenkin hullulta, etten pysty tähän listaan luettelemaan tämän enempää asioita. Monet näistä on myös aika laajoja ja toiset taas hirveen yksityiskohtasia. Sitä ikävää on vaan mahdotonta selittää ehkä millään yksittäisillä asioilla, kaikki johtuu myös sellasesta omanlaisesta tunnelmasta ja fiiliksestä, joka Hollannissa vallitsee. Samaan aikaan tuntee olonsa niin tervetulleeksi, mutta ulkopuoliseksi, kun ei ymmärrä kieltä. Oon kuitenkin nyt jälkikäteen kiinnostunut hollannin opiskelusta, ja oon nyt 26 päivän putkessa duolingolla. Jotain sanastoa on siis tullut jo lisää :-) 

Montaa päivää ei oo vaihdon jälkeen mennyt silleen, ettei ois ollu ikävä takaisin Hollantiin. Välillä on ollu omalla tavallaan niin vaikeeta olla Suomessa, et on ollu lähes mahotonta keskittyä töissäkään mihinkään. 
Luultavasti tää helpottaa ajan myötä, mut sitä ennen on vaan odottanu sitä kertaa, kun seuraavaksi voi palata ”toiseen kotiin”. Nyt on odotusta enää tammikuuhun asti. Käytännössä lasken päiviä.


sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Ik spreek geen Nederlands


"Nähdään pian!"

Näihin sanoihin päätin edellisen postaukseni tässä blogissa. Ja siitä on kulunut tovin.

Oon tarvinnut jotenkin aikaa, jotta oon kerennyt käsitellä kaikenlaisia asioita vaihdon ja kaikkien muidenkin elämäntapahtumien jälkeen. Niin moni asia on muuttunut sit viime blogikirjoitusten, etten edes tiedä mistä aloittaisin.
Noin puol tuntia sitten sain kuitenkin inspiksen yhteen vaihtoaiheiseen postaukseen, joka mun oli itse asiassa tarkoitus toteuttaa vaihtoblogissa jo aikaa sitten. Sitä en kuitenkaan koskaan tehnyt, ja päätin et nyt oon hyvässä paikassa mun elämässä (niin kliseeltä kun se kuulostaakin) vihdoin myös ajallisesti ja voisin yhden tekstin saada itsestäni ulos tänä vuonna :-)

Tän enempää alustamatta haluan oikeasti mennä enemmän asiaan ja kertoa tiivistetysti 5 kuukaudesta ulkomailla: yksi elämäni parhaista ajanjaksoista ja harvoin oon tuntenut yhtä paljon eläväni kuin tuona aikana, if that makes sense. Hollanti (tai siis korrektisti Alankomaat, tässä hyvä video, joka selittää näiden kahden eron - käytän kuitenkin näissä postauksissa kutsumanimenä luultavastikin "Hollantia", koska se on selkeämpi lukijalle) on maana mahtava ja ehdin oikeesti rakastua paikkaan, jota en sinne tullessani tuntenut rehellisesti sanoen lähes yhtään. Opin paljon asioita Hollannista ja hollantilaisista, ja saan osakseni luultavasti vielä pitkän tovin niitä kliseisiä puukenkä-, kannabis- ja tulppaanivitsejä, mutta oon sen kanssa aika okei.
Tuntuu jotenkin hassulta kirjoittaa päivityspostausta, kun en oo varsinaisesti edes alustanut kertomalla vaihtoajasta paljoakaan. En kuitenkaan halua luetella niitä kliseisiä juttuja, joita ketään ei kiinnosta edes lukea. Jotain muuta infoa löytynee myös erittäin "vähän kattavasta" vaihtoblogistani, jos kiinnostaa.

Vaihtoon lähdöstäni on nyt siis kulunut noin vuosi ja kaksi kuukautta ja palasin Suomeen tän vuoden helmikuussa eli noin 9 kuukautta sitten. Syyskuun lopussa kävin myös ekaa kertaa lomalla Hollannissa vanhempien kanssa, jolloin monet muistot nousi pintaan ja palaaminen Suomeen alle viikonkin reissulta oli jotenkin oikeesti ihan perkeleen vaikeaa.

Mulla oli itse asiassa melko tarkka aihe, josta halusin tänään kirjoittaa, mutta huomasin alustuksen venyvän niin pitkäksi, ettei itse tekstin alottamisessa ollut enää mitään järkeä. Siispä uskon ja luotan, että tässä vapaaviikolla saan oikeasti aikaseksi suunnittelemani tekstin, joka auttaa mua myös purkamaan tätä jatkuvaa ikävän tunnetta.
Niin moni ei pysty tähän tunteeseen samaistumaan ja se on täysin fine, mutta ite en vielä tiedä, miten tuun loppuelämäni sen kanssa elämään. Uskon vahvasti, että jos rakastaa jotain paikkaa yhtä paljon kuin mä rakastan Utrechtia, ja viettää siellä pitemmän aikaa, niin sinne palaaminen tuntuu kotiinpaluulta. Samaan aikaan kuitenkin lähteminen saattaa tuntea vaikealta ja kun pääsee takaisin kotiin, potee heti "koti-ikävää" toiseen, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Ois ihan kiva kuulla, onko jollain muulla vaihdossa olleella samoja kokemuksia, vai oonko mä vaan jotenkin liiaksi kiintynyt omaan kotipaikkaani.

Jotta tää ei mee liian diipiksi, en aio avautua mun tuntemuksista tällä kertaa enempää. Sen sijaan valmistaudun huomiseen projektipalaveriin ja ensi viikolla ulos tulevaan postaukseen (*lupaus*).
Oon odottanut tätä hetkeä jotenkin niin kauan, ja en malta oottaa, että saan inspiraatiopuuskassani väsättyä tän tulevan, osittain jopa informatiivisen jutun ulos päästäni.


Kiitos että luit tämän sekavan alustuksen ja toivottavasti olet innoissasi tulevasta postauksesta!

Otsikko on muuten hollantia ja tarkoittaa "En puhu hollantia". Se oli ensimmäinen luokkakaveriltani oppima hollanninkielinen lause. En ottanut yhtään hollannin kurssia vaihdon aikana ja pärjäsin erittäin hyvin englannilla sekä vähäisillä saksan taidoilla lukiessa. Nyt olen kuitenkin matkalta palattuani alkanut opiskella kieltä ja takana on jo 21 päivän putki duolingoa! Saa nähdä mihin nämä jutut mua vielä vie!


lauantai 2. heinäkuuta 2016

My second blog


Edellisen lyhyen tarinapostauksen perään halusin laittaa vielä pientä ilmoitusasiaa!
Jos ette ole siis huomanneet, niin perustin erillisen blogin, jota päivitän vaihtoasioiden osalta.
Jos siis kiinnostaa seurata mun elämää Hollannissa, niin vaihtariblogiini pääset tästä :-)

Tän blogin puolella hommat jatkuu kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti niin kuin tähänkin asti.
Nähdään pian!

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Cancelled


Eilen tapahtui jotain, josta teki mieli kirjottaa lyhykäinen tarinapostaus.

Kaikki tämä sotku itse asiassa alkoi ollessani työnteossa, joten olin vähän kädet sidottuina.
Olin siis tänään ja eilen ensimmäisissä harjoitteluhommissa, koska harjoittelupaikalle tarvittiin akuutisti autokuskia. Siinä sitten löysin itseni vanhan pakettiauton ratista (kaikkeen sitä päätyy, kun vastaa myöntävästi) ja ajoin itseni ja amerikkalaisen harjoittelijatytön Nauvoon ja takaisin. Tänään käytiin samoissa hommissa, mutta ei ajettu kuin Lietoon asti. Tämä koulun tummansininen pakettiauto on suurin ja vanhin auto, jota oon koskaan ajanu ja sen ykkösvaihdetta ei käytännössä voi käyttää, mutta ilman onnettomuuksia selvittiin sekä eilen että tänään. Varsinkin eilinen retki oli loppujen lopuksi tosi onnistunut ja pääsin puhumaan paljon englantia natiivin kanssa - mikäs sen parempaa.
Virallisesti aloitan harjottelijahommat siis vasta parin viikon päästä, mutta nämä kaksi hieman vajaata päivää tehtyäni olen kyllä kummallisella tavalla nauttinut kenttätöistä. Myös kaikki harjoittelupaikalla tapaamani työntekijät oli tosi mukavia ja kannustavia (en tiedä mitä odotin, yllätyn vaan joka kerta) ja olen jo hieman innoissani siitä, että alotan työt pian.

Itse tarinapostauksen pääasialliseen tarinaan palatakseni:
sain Norwegianilta tekstiviestin, jossa ilmoitettiin, että paluulentoni Köpiksestä on peruttu.
Mitään selityksiä ei annettu, ainoastaan mahdollisuus vaihtaa veloituksetta toiseen lentoon tai pyytää rahanpalautusta.
Ongelmana oli vaan se, että käytännössä kaikki Kööpenhaminasta Helsinkiin suuntautuvat lennot oli tämän seurauksena buukattu täyteen koko loppuviikolle. Kiva juttu.
Siinäpä sitten alettiin pikaisella aikataululla metsästää toisia lentoja takaisin Helsinkiin ja lopulta löydettiin käytännössä halvimmat mahdolliset Finnairilta. Aikataulu kuitenkin teki sen, että lennot maksoivat yhdeltä henkilöltä melkein yhtä paljon kuin meidän kaikkien alkuperäiset lennot edestakaisin. Ja paluu myös aikastui ainakin 6-7 tunnilla. #entykkää
En ole ikinä ennen joutunut tällaiseen tilanteeseen, enkä myöskään koskaan valittanut Norwegianin palveluista, mutta myönnän hieman kiukustuneeni kyseisestä tilanteesta tällä aikataululla.
Vaikka kaikki on nyt hoidossa, niin silti ärsyttää ylimääräset sataset, jotka paloi tähän hommaan säätöjen takia.
Nyt on vähän sama fiilis kun tän Oslon keikkasähläyksen takia oli toukokuussa.
Mistä näitä peruutuksia oikeen tulee?

Edit 2.7.2016: Tänään sain tekstarin, jossa peruutettiin toinenkin lento. Ja nyt on paniikki päällä, kun pari kolme päivää aikaa päästä ulkomaille. Mietinpä tämän jälkeen kaksi kertaa, lennänkö jatkossa kyseisellä lentoyhtiöllä vai en!

*

Silti (onneksi) Coldplayn keikka tulee tapahtumaan hyvin pian, olen erittäin innoissani ja toivon, että reissusta tulee kaikesta huolimatta eeppinen!

PS. 200. blogipostaus, wuu
Let's keep going

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Tumblr tags in English


Tänään (& eilen) mulle tuli täysin yhtäkkinen inspiraatio kirjottaa blogiin.
Inspiraationi tuli yhdestä youtube-videosta, jossa eräs seuraamani vloggaaja vastasi 100 tumblr-kysymykseen. Itse en tällaista kokonaisvaltaista tagia löytänyt, joten päätin yhdistellä monia eri tageja ja vastata joihinkin niistä löytyviin (mielenkiintoisimpiin) kysymyksiin. Ja koska kääntäminen veisi ylimäärästä aikaa, niin päätin tehdä ensimmäistä // ehkä viimeistä kertaa postauksen englanniksi tähän blogiin. Jos siis huvittaa tietää sekalaisia asioita minusta, niin tässä tulee!

(// I got a sudden inspiration to write a blog post today because of a youtube video with "a tumblr tag". In my post I have combined several tags and I am now going to answer these questions in English because translating the questions isn't that much fun anyways! So this might be my one and only English blog post in this blog, enjoy!)

Name: Noora

Star Sign: Cancer

Average Hours of Sleep: During school year - Way too little (anything between 5-7 hours, 9-10 at max during weekends)
During holidays - Could still be better (anything between 7-10 hours)

Lucky Number: I have many, but the ultimate one is 24. Number 24 pops up a lot in our family, so much that I actually call it "The Curse of Number 24" in Finnish. To clear things up though, it's not a negative curse by any means!

Last Thing You Googled: "google search history" to find out what was the last thing I googled, haha

Favourite Fictional Character: There probably are so many great options but I would have to say Sirius Black. He is my absolute number. So much love

Favorite Song In This Moment: I have two:

Queen - Bohemian Rhapsody
and 
Agnes Obel - Riverside

I just saw Queen live with Adam Lambert and I am obsessed. And the latter because I have been watching way too much Revenge (8 more days to finish seasons 3 & 4, daaaaamn)

What Are You Wearing Right Now: Yoga pants and a sweatshirt by VS Pink

When Did You Start This Blog: Omg, ages ago... My first posts are from 2011 but I think I've had the blog up even longer? 

Followers: 10, yay! 

What Do I Post: A variety of things. Lately most posts have probably been about current events in my life (=SCHOOL), but I have had a lot of make up and travel-related posts as well. Sometimes I just also feel like writing without a plan of any kind and I allow myself to do that every once in a while.
I also love posting about fashion and decorating but I haven't had a lot to write about either lately.

Do I Run Other Blogs: Not at the moment but I am debating whether I should put up a separate blog for my exchange semester or not (comments, please?)
Or I do have two separate tumblr blogs for pictures and one blogpost on my other blog I had to create back in the day, so I was kinda lying, woooops
I still wouldn't count them as "official blogs"

Why Did You Choose This Url: I changed it a long time ago so I'm not exactly sure. I think I just came up with a random concept of me being "with no idea" about the name of blog or something, hahaha

Fave Fandom: Has to be Harry Potter (surprise everyone!)


Countries You’ve Lived In: Only Finland so far : -)

Languages You Speak: Finnish, English, Swedish, Spanish, German, French, Russian, Ancient Greek (:-D)

Fave Film of 2015: (Had to google this one) Ohhhhh, definitely Spectre and The Force Awakens, no doubt

Last Article You Read: Probably something about Patrik Laine, hah (pretty accurate)

Shuffle Your Song Library and Put the First 3 Titles Here:
(I did this with my mix tape playlist on Spotify because it has the best variety of songs)
One Direction - History
Traffic Island - Rock 'n' Roll
The Neighbourhood - Sweater Weather
All of them are great songs, I have to admit!


Last Thing You Bought Online: A black tank top from Gina Tricot 

Any Phobias//Fears: I am most afraid of the fear itself nowadays which is helpful. But I'm still very afraid of spiders and new, weird social situations and places

How Would Your Friends Describe You: I can never answer this properly but I guess smart, loud, talkative and a little stressed, idk? 

How Would Your Enemies Describe You: Uptight, pedantic, obnoxiously loud (HAHAHA)

Would You Take a Bullet for Someone: For my best friend I probably would

If You Had Money to Spare, What Would You Buy First: An apartment and some expensive plane tickets : -)

What is One of the Things You Find Most Important in Others: Reliability, sense of humor and the ability to adjust into a situation (knowing when to listen, give advice etc.)

What Are A Few Things That Make You Happy: Music, travelling, sleeping, great food, nights with friends, spontaneous journeys


Height: 5' 7" (170 cm)

Age: currently same as Adele's second album, in less than three weeks a song by Taylor Swift 

Hogwarts House: Ravenclaw (house pride for life!)

Favourite Colour: Grey, black, white, mint green

Time Right Now: 2:26 am


Write Your Name in Songs

N - No Rest for the Wicked (Lykke Li)
O - Olivia (One Direction)
O - On Top of the World (Imagine Dragons)
R - Restless Heart (Niila)
A - Another's Arms (Coldplay) 
(this is actually harder than it seems!)

Type of Phone: Sony Xperia Z3+

Would You Kiss the Person You Last Kissed Again: No

Love or Lust: I'm looking for neither right now

Cats or Dogs: I'm a dog person

Few Best Friends or Lots of Casual Friends: I need some super close friends, so I couldn't go with just casual friends

TV or Internet: INTERNET

Coke or Pepsi: Coke

Day or Night: Night

Text or Call: (A long) call

Make-Up or Natural: I like wearing makeup but I also love it when I don't have to wear any. I'll still go with makeup

Ever Met A Celebrity: Many, some several times. Most have also been super nice but I'll have to give special shout-outs to Tero Vesterinen and Elli + all Haloo Helsinki! boys, they have probably been the nicest (add praising hands emoji here)


Intelligence or Appearance: If I can only choose on, definitely intelligence. I would never choose looks over brain.

Chapstick or Lipstick: Chapstick, I am literally an addict! 

Last Song I Listened To: Coldplay - Midnight

What language do you want to learn: I would love to know Russian and German better without having to work so hard, haha. As a new language I'd love to know Dutch (for obvious reasons) or sign language!

Are things going the way you planned: Hell no


perjantai 27. toukokuuta 2016

Wisdom comes with extra teeth


Eilen sain ajatuksen, että voisin kirjottaa tällasen (rehellisen) kokemus postauksen viisaudenhampaan poistosta, sillä monet varmasti googlailee näitä juttuja ennen omia operaatioitaan. Netistä löytyy varmaan paljon kauhukokemuksia ja negatiivisia juttuja, joten halusin kirjoittaa yhden myös omasta näkökulmastani. Jos et siis kestä lukea tällaisia pitkiä selityspostauksia tai sua ei kiinnosta mun kokemukset asiasta, niin nähdään ensi postauksessa!

Kaikki alkoi maalis-huhtikuun aikoihin, kun kävin pitkästä aikaa hammaslääkärin tarkastuksessa (lapset, käykäähän säännöllisesti, se oikeesti kannattaa!) ja onnekseni ei löytynyt mitään paikattavaa tai puhdistettavaa. Lääkärini kuitenkin suositteli välittömästi viisaudenhampaan poistoa alavasemmalta ja passitti mut röntgenkuviin nähdäkseen, miten hampaan juuret menee. Pari päivää myöhemmin sain sitten soiton, jossa hän ilmoitti, että hän lähettäisi mut kollegalleen poistoon, jos siihen suostun. Pyysin aikaa sitten kesäkuulle ja kuumottelin jo tulevaa operaatiota. Postissa sain sitten ajan kuitenkin toukokuulla viikkoa ennen Oslon reissua, joten jouduin vielä hienosäätämään ajankohtaa eteenpäin ja se onneksi onnistui helposti.
Kaksi päivää sitten mulla siis oli edessäni yksi eniten kammoamistani hetkistä. Lapsena aina toivoin, ettei mulle edes puhkeaisi yhtäkään viisaudenhammasta, mutta ylös ne puhkesivat jo ainakin 3 vuotta sitten. Alas alkoivat molemmat ilmestyä vasta sen jälkeen, mutta olin itekin huomannut jo, etteivät ne tule sinne sopimaan.
Tässä vaiheessa on siis luultavasti aiheellista huomattaa, että olen aina pelännyt kuollakseni hammaslääkäreitä (ja kaikkia muitakin lääkäreitä) ja olenkin tosi kiitollinen mukavasta ja ihanasta julkisen puolen lääkäristä, jolla olen nyt muutaman viime kerran käynyt. Hän kehotti heti, etten ota paniikkia tulevasta operaatiosta ja sanoi, että kollegansa on tosi hellävarainen ja taitava työssään. Hän myös tarjosi operaatioon esilääkitystä. Tämä käytännössä siis tarkoitti sitä, että noin puoli tuntia ennen operaatiota saisin paljon pillereitä nieltäväksi. Aloitin siis "kevyesti" kolmella antibiootilla, puolikkaalla särkylääkkeellä ja puolikkaalla sinisellä tabletilla, joka oli ilmeisesti jonkinlainen unilääke. Kutsussa kehotettiin olemaan syömättä, jotta lääkkeet vaikuttaisivat paremmin, mutta itse söin banaanin ennen lähtöä, etten joutuisi olemaan iltapäivään asti täysin syömättä. Minuun eivät siis syystä tai toisesta lääkkeet kovin vahvasti vaikuttaneet, mutta oloni oli suhteellisen rento tilanteeseen nähden. Parhaimmillaan oli hetken samankaltainen olo kuin ehkä yhden nopean tuopillisen jälkeen olisi.
Lääkityksenkin takia piti mukana olla saattaja, joka hoitaa mut kotiin operaation jälkeen, joten äitini oli mua odottamassa. Siinä sitten lääkkeiden jälkeen kyselin, että ei kai mua mihinkään eri vaatteisiin laiteta, kun olin saanut jo hienot sandaalit jalkaan. Äitini totesi vaan, ettei hänellä ollut tällaisia kokemuksia. Mun kohdalla meininki oli kuitenkin erilainen, ja kun hoitajat tulivat hakemaan mua operaatioon, niin jouduin oikeen semmoseen omituiseen sairaalakaapuun ja verkkolakkiin. Siinä sitten kummastelin, että mitäs ihmettä : D
Seuraavaks matka jatkui operaatiohuoneeseen, joka muistutti mun mielikuvissa leikkaussalia, vaikken oo sellasessa varmaan oikeen koskaan ollukaan. Siellä sitten kaikki omituisuudet jatku ja jouduin vielä semmosen "peiton" alle, semmosen kun leikkauksissa usein käytetään. Toisaalta oli ihan kiva olla peiton alla + silmät kiinni koko ajan, joten mua se ei häirinnyt ollenkaan.
Itse operaatiokin oli loppujen lopuksi siedettävä, vaikka nää kaikki sairaalaelementit alko kyllä ahdistaa mua hiukan. Mulle hieman yllätyksenä tuli myös se, että mulle oli määrätty sekä ylä- että alahampana poisto, vaikkei ylähampaassa ollut mitään vikaa. Siinä vaiheessa tosin kun alapuoli oli puudutettu, niin ajattelin, että kestän saman tien sen yläpuolenkin.
Puudutuksesta puheen ollen sen enempää pelottelematta: yläpuolen puudutus ei tuntunut oikeestaan miltään alapuoleen verrattuna. Alapuoli oli jotenkin tosi inhottavan ja epämukavan tuntuinen (koska haluan olla rehellinen), mutta sen kyllä kestää kuka tahansa, jos mäkin kestin sen. Mulla on meinaa todella matala kipukynnys (asteikolla 0-10 se on ehkä välillä -1 ja 0,5) ja tässä esimerkki: jos esimerkiksi nipistän itteäni kädestä, tunnen kipua varmaan minuutin siinä samassa kohdassa.
Puudutusten lisäksi ehkä operaation toinen inhottavin kohta oli alahampaan poisto. Ylähammas pystyttiin vetämään kokonaan pois, mutta alahammas palotelttin. En tiedä mitä työkalua siihen käytettiin, mutta välillä tuntui samalta kuin olisi paikattu hampaassa olevaa reikää ja pora olisi mennyt hermoon asti. Kipu ei ollut valtava, mutta tosi inhottavan puistattava, joten lääkäri lisäs tässä vaiheessa kerran lisää puudutetta, joka ei tuntunut oikeestaan miltään enää siinä vaiheessa, kun koko toinen puoli oli jo puudutettuna muutenkin.
Kaiken kaikkiaan operaatio ei siis ollut ihan kauhean paha, muttei nyt mitenkään nautinnollinenkaan. Kun selviää puudutuksista, niin on jo voiton puolella : D Ja operaatio on siis semmonen, että siinä ei oo "kokonaan tunto pois" vaan siinä tuntee esimerkiksi sen, kun hammasta liikutellaan, mutta se ei yhtään särje tai satu. Tavallaan helpottava tieto, sillä tiedän, et mulla on vielä toi toinen puoli edessä jossain vaiheessa...

Operaation jälkeen oli tosi helpottunut, mut samalla jännittynyt olo siitä, et mitä tapahtuu kun puudutuksen vaikutus lakkaa. Mulla kauimmin puutuneena oli kielen reuna ja suupieli, mutta posken puutuneisuus oli poistunut jo melkein kokonaan kun lähdettiin Dentaliasta. Mulla lääkäri määräs kahta särkylääkettä ja 5 päivän antibioottikuurin sekä suositteli desinfioivaa suuvettä (Corsodyl) ja antoi ylipäänsä muutamia ohjeita hoitoon.

Nyt on siis kulunu operaatiosta vähän yli kaksi päivää ja oon voinu todella hyvin koko tän ajan (*koputtaa puuta*). Hoitajat neuvoivat pitämään kylmä pussia operaatiopäivänä (keskiviikko), niin se vähentää turvotusta seuraavana päivänä. Kuulin myös vanhemmilta juttuja siitä, miten jotkut saavat mustelmia kasvoihin tai joutuvat kestämään kauheaa särkyä, mutta voin tyytyväisenä sanoa, että olen selvinnyt todella TODELLA helpolla.
Minkäänlaista turvotusta ei ole mulla oikeastaan esiintynyt eilen tai tänään, eikä leikkauskohdat ole juuri myöskään vuotaneet keskiviikkoiltapäivän jälkeen. Särkyä ei myöskään ole ollut, mikä on johtunut luultavasti eniten siitä, että oon syöny lääkärin ohjeen mukaan säännöllisesti mulle määrättyjä särkylääkkeitä sekä yhtä aikaa että erikseen. Mutta jos mietitään jälkioireita asteikoilla 0-10, niin mulla on mun kipukynnykselläkin särky ollut koko ajan oman arvion mukaan alle 1, mikä on todellinen onni! Särkyä voi tuntua sillon, kun herään aamulla 8:30 ottamaan antibiootit ja muut lääkeet ja särkylääkkeiden vaikutus on haihtunut yön aikana. Silloinkaan särky ei ole kuitenkaan ollut kovatasoista.

Sitten ehkä kiinnostavimpaan osioon eli mitä olen syönyt.
Olen enimmäkseen pysytellyt kokonaan kylmissä tai haaleissa ruoissa.
Aamupalaksi oon syönyt yhden perunapiirakan vaihtuvilla täytteillä sekä riisifrutteja tai vastaavia pehmeitä ruokia. Jogurttiakin olen syönyt esimerkiksi välipalaksi ja toisena päivänä söin viinirypäleitä sekä sellaisenaan että jäädytettyinä. Päivälliseksi söin heti leikkauspäivänä vähän lohta ja haaleita paistettuja uusia perunoita, jotka olivat mulle ainakin tosi sopivia. Eilen söin päivälliseksi pehmeää ranskanleipää ja katkarapukimaraa (#vaincitymarketjutut) ja illalla söin jopa hesen ranskalaisia ketsupilla erittäin varovasti. 
Kahtena ensimmäisenä päivänä join pelkästään vettä, mutta tänään olen varovasti kokeillut maustettua kuplavettä pillillä ja hyvin on mennyt.

Hampaita olen pessyt "normaalisti" vasta eilisillasta, kaksi ensimmäistä pesu kertaa käytin vain Corsodyliä ilman purskutusta, koska ainakin multa kiellettiin hampaiden peseminen sekä purskuttelu tai pillillä imeminen ensimmäisenä päivänä. Ette uskokaan kuinka hyvältä tuntui eilen illalla pestä hampaita harjalla, sitä osaa arvostaa vasta, kun sen tekeminen kielletään (ja ei, hammastahna ei kirvellyt) : D

Kirjoitettuani tän kaiken aloin miettiä, että olenkohan unohtanut jotain. Jos olen, niin saa kysyä kommenteissa tai miten vaan. Toivottavasti tästä oli edes jollekin apua tai jotain todella omituista viihdykettä ellei muuta. 

Nyt mä jatkan "toipumista" katsomalla Kostoa Viaplaysta (17 päivää aikaa kattoa 3,5 tuotantokautta, ei paha) ja käyn samalla tekemässä yhden perunapiirakan.

Kiitos jos luit koko postauksen ja pistäkää kommentteja, ensi kerralla taas tavallista postausta :*

Recovery day 3: still going strong!


keskiviikko 11. toukokuuta 2016

The moment I realised how much I love music


Oon rakastanut musiikkia jo niin pitkään, etten edes osaa sanoa tarkkaa aikaa, koska kaikki ois alkanut. Pienenä pidin musisoinnista ja esiintymisestä, kunnes vanhempana tajusin, kuinka hemmetin pelottavaa on olla ihmisten edessä.
Muistan myös aina sen hetken, kun sain ensimmäiset omat "aikuisten CD-levyt" ollessani ala-asteella. Olin luultavasti 7 tai 8.
Enää en tarkkaan muista, mikä se aivan ensimmäinen levy oli, mutta muistan muutaman ensimmäisen: 
Anssi Kelan Nummela

Varsinkin Nummelaa tuli soitettua lähes puhki ja naarmuille asti ensimmäisen parin vuoden ajan.
Vanhemmat soittivat milloin mitäkin, isäni oli ja on tosin edelleen musamiehiä. Hän soitti noihin aikoihin paljon muun muassa Kentin Vapen och ammunitionia, joka loi jo silloin rakkauteni tähän bändiin (still here, maaaany years later). Tosin olen edelleen rakastunut lähinnä tähän 14 vuotta vanhaan albumiin sekä vielä enemmän sen seuraajaan, joka sekin julkaistiin jo yli 10 vuotta sitten.
Lapsena meillä ei koskaan soinut Suomi-iskelmä tai mitään sinnepäinkään, vaan isäni kasvatti minua Metallicalla, Kentillä ja Oasiksella. Tämä on yksi syy siihen, miksi en siis vieläkään osaa suurien suomalaisten hittien kuten Tinakenkätytön tai Aikuisen naisen sanoja.
"Kasvatuksen" otin ajoittain hieman takkuisestikin vastaan, mutta jo tässä kohtaa elämääni huomaan ottaneeni paljon vaikutteita näiltä ajoilta. Muutaman viime vuoden aikana musiikki makuni on muuttunut hyvinkin paljon "populaarisempaan" ja "radiohittimäisempään" suuntaan, mutta toisaalta pidän edelleen erittäin paljon rockista, indiehenkisestä musiikista ja tuntemattomammista bändeistä.
Yksi tällainen bändi oli 2008 julkisuuteen noussut pieni ja tuntematon esikoislevynsä julkaissut Haloo Helsinki!.
Haloo Helsinki! oli ehkä ensimmäinen bändi, johon rakastuin eri tavalla kuin mihinkään muuhun siihen asti.
Yksi yhtyeen luultavasti ensimmäisistä keikoista Turussa järjestettiin Klubilla keskiviikkoiltana marraskuussa 2008 ja paikalla oli tällöin noin 10 katsojaa. Ovat ajat muuttuneet sen jälkeen.

Näiden aikojen jälkeen olen myös yhä aktiivisemmin alkanut käydä keikoilla ja festareilla. En todellisuudessa ole tajunnut kaikkien näiden tapahtumien arvoa ennen kuin vasta nyt (eikä edes puhuta siitä, miten tokaluokalla nukahdin Anssi Kelan konsertissa, vaikka olin todella innoissani koko ajan...)
Viime vuosina olen pyrkinyt käymään keikoilla entistä enemmän ja tämä vuosi tuo tähän kaikkeen aivan uuden ulottuvuuden (maaliskuun postaus).

Fast forward tähän nimenomaiseen kirjotushetkeen >>>

Mietin hetki sitten, miten olen pystynyt pitämään tämän vuotisten keikkojen aikana kaikki tunteet niin vahvasti sisälläni, seurasta riippumatta. Huomaan esimerkiksi ajatelleeni, miten "ihan varmasti itken koko Adelen konsertin ajan hallitsemattomasti, enkä pysty lopettamaan", mutta yhtään todellista itkun hetkeä ei koskaan tullutkaan. Ja joka kerta, kun joku kysyy konsertista jotain, en vieläkään oikeen osaa kuvailla tunnetiloja, koska en ole ehtinyt prosessoida keikkaa itsekään.
Vastaus pohdintaani tosin: olen usein niin huumaantuneena keikan tunnelmasta (varsinkin jos muu yleisö on aktiivisesti mukana), etten tunne oloani surulliseksi, vaikka lempikappaleeni soisi lavalla. Siinä hetkessä en ehdi ihmetellä, kuinka hieno paikka maailma on, vaan koitan pysyä mukana tunnelmassa. Tämän luulen olevan oikea vastaus kysymykseeni, jossa ei tosin ollut edes kysymysmerkkiä perässä.

Lopulta päästään vielä kommentoimaan postauksen otsikkoa: tässä vaiheessa luulin itsekin vielä kirjoittavani hyvistä hetkistä ja ikimuistoisista CD-levyistä, mutta kyse onkin jostain muusta.

Pääsin mielessäni siihen pimeän yön hetken, jossa haluaa prosessoida ja järjestellä ajatuksiaan. Näin siis tein ja mietin sitä, miten en osaa kuvailla tunteitani Adelen konsertissa tai sen jälkeen.
Todellisuudessa minussa herättää enemmän tunteita Troyen siirtynyt Oslon konsertti, jonka piti olla ensi viikolla. Kun luin sattumalta muuttuneen päivämäärän netistä, en ollut uskoa silmiä. Konsertti siirtyi syyskuun alkuun keskelle viikkoa, jolloin olen juuri ehtinyt asettua vaihtokaupunkiin Utrechtiin. Ajankohta on siis lievästi sanoen huono ja seuraava askel on kysellä refundia ostamastani lipusta. Pahinta tässä tilanteessa ei ole suinkaan "sisällöltään tyhjä Oslon matka" vaan epävarmuus siitä, koska saan vastaavan tilaisuuden vai saanko sitä ollenkaan.

Olen tiennyt jo muutaman päivän ja olen alkanut päästä tilanteesta jo pikku hiljaa yli, mutta todellisuudessa ja rehellisesti tieto sattuu edelleen (tieto lisää tuskaa). Tänä nimenomaisena hetkenä tajusin, kuinka paljon odotin Troyen keikkaa ja kuinka epätodelliselta ja surkealta tieto tuntui.

Se oli ehkä konkreettisin hetki, jolloin huomasin kuinka paljon rakastan musiikkia.