perjantai 31. heinäkuuta 2015

13+1 places to go in Berlin


Moikka moi!

Kuten edellisessä postauksessa kerroin tai instassakin on voinut ehkä huomata (lue: spämmääntyä), olin tällä viikolla matkalla Berliinissä. Kuvasin kameralla lopulta yllättävän vähän siihen nähden, että oltiin matkalla neljä päivää. Siispä ajattelin tehdä vähän erilaisen matkapostauksen kuin yleensä.

Itse en ainakaan tiennyt matkaa varatessa Berliinistä oikeastaan mitään, joten mun piti ottaa selvää aika monesta asiasta, nähtävyyksistä jne. Siispä ajattelin tehdä mun 13+1 vinkkiä Berliiniin, jos joku lukeva vaikka hyötyisikin näistä =) Samalla kerron ja laitan kuvia paikoista, joissa matkalla käytiin, niin postausta voi helposti seurata ainoastaan siltäkin kantilta. Jotenkuten kronologisessa järjestyksessä voidaankin alottaa!

1. Deutsches Technikmuseum
eli Tekniikan museo
Lähin asema: Gleisdreieck (U2 ja U12)
4 € / 8 €

Koska saavuimme Berliiniin sunnuntaina, olivat esim. monet kaupat kiinni. Siispä otimme sunnuntaista hyödyn irti menemällä paikkoihin, joihin ei tarvitse mennä "sisälle" tai paikkoihin, jotka ovat sunnuntaisinkin auki.
Heti aamupäivällä suuntasimme tekniikan museoon, jossa oli kyllä melkoisen paljon nähtävää. Teemat vaihtelevat raideliikenteestä valokuvaamiseen ja lääketieteeseenkin.
Suosikkini kaikista oli kuitenkin Science Center Spectrum, jonne pääsi samalla sisäänpääsymaksulla kuin tekniikan museoon. Spectrum muistuttaa jossain määrin Heurekaa ja siellä pääsi kokeilemaan vaikka mitä juttuja. Tänne osastolle ei kuitenkaan saanut viedä laukkuja tai reppuja, joten en saanut myöskään kameraa mukaan.
Valikoimaa oli mukavasti hintaan nähden ja opiskelija pääsee kansainvälistä opiskelijakorttia näyttämällä sisään neljällä eurolla ;)


Mikäs sen osuvampaa kuin esitellä vanhoja junia vanhassa junahallissa!


Näkymät museon kattoterassilta

Matkalla museolle on Berliinin suurin seinämaalaus (Luckenwalder Straße)

Arvosana asteikoilla 1-5: 4 Brandenburgeria

2. Brandenburger Tor
eli Brandenburgin portti
Lähin asema: Brandenburger Tor (S1, S2 ja S25)

Ehkä Berliinin kuuluisin nähtävyys on kyllä mahtipontisen hieno, pakko myöntää. Paikan päällä saa hienoja kuvia portin molemmilta puolilta. Portti on myös helposti matkan varrella lähikohteisiin, joten mekin käveltiin paikalta varmaan ainakin neljästi.
Suosittelen!



Arvosana: 3½ Brandenburgeria (vaikka niitä portteja onkin vaan yksi)

3. Reichstagsgebäude
eli Valtiopäivätalo
Lähin asema: Brandenburger Tor

Talo on hieno ihan kadultakin katseltuna. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti myös harkita vierailua sisälle!
Maisemat katolla olevasta kupolista ovat hienot, ja sisäänpääsy on ilmainen!
Valtiopäivätalon sivuilla täytyy ainoastaan rekisteröityä etukäteen haluamaansa päivään ja aikaan, jotta vierailulle mahdollisesti pääsee. Jos kolmen viikon varoaika ehtii kuitenkin mennä ohi, on mahdollista ilmoittautua myös viime hetken aikoihin saman kadun varrella sijaisevalla parakilla.
Kahden tunnin jonotukselta on kuitenkin helppo välttyä toimimalla ajoissa (nimim. jono oli lyhyehkö, mutta odotus tuntui sairaan pitkältä...)
Meillä ilmoittautumisaika meni täysin ohi, mutta saimme paikan helposti päältä maanantaina varattua ajan tiistai-iltapäivään.
Onneksi, koska paikka oli arkkitehtuuriltaan aikamoisen hulppea!


Kupolista näkee valtiopäivätalon istuntosaliin ja penkit sijaitsevat suoraan tuon lasin alla. Tämän ja monta muuta juttua kuulin ilmaisesti audioguidesta!

Jos katsot tarkkaan saatat löytää kuvaajankin kuvasta ;)

Rakennuksessa on kivasti säilytetty myös perinteisiä elementtejä, jotka toimii hyvin lasin vastapainona =)

Arvosana: 4½ Brandenburgeria

4. Holocaust Denkmal
eli Holokaustin muistomerkki
Lähin asema: Brandenburger Tor

Vasta jälkeenpäin kuvia katsoessani tajusin, että tämä paikkahan on valtava.
En paikan päällä ehtinyt aluetta paljoa katsella, mutta ei sitä maantasalta niin hyvin oikeastaan näekään. Paras perspektiivi katseluun on luultavasti ylhäältä käsin, mutta vaikuttavalta alue näytti kulmastakin katsottuna.


Tästä saa ehkä osviittaa alueen kokoluokasta!

Arvosana: 2½ Brandenburgeria

5. Panoramapunkt
Lähin asema: Potsdamer Platz (S1, S2 ja S25 / U2)
5 € / 6,50 €

Panoramapunkt oli ehkä yksi suosikkipaikoistani tällä reissulla. Ylös Kollhoff-torniin noustaan Euroopan nopeimmalla hissillä (24 kerrosta n. 15-20 sekunnissa) ja näkymät ovat todella hienot!
Huipulta näkee joka suuntaan ja 24. kerroksesta voi nousta kävellen vielä 25. kerrokseen.
Tornin huipulla on myös pala Berliinin muuria ja muurin historiasta on kerrottu informatiivisssa opastauluissa paljon!
Jos haluaa loistavat näkymät kuuluisaa televisiotornia halvemmalla (lippujen hinnat alkaen yli 10 € per henkilö), kannattaa ehdottomasti valita Panoramapunkt, sillä näissä näkymissä ei kyllä ollut valittamasti!

Sony Center ihan tornia vastapäätä


75-300:lla putkella pääsee näinkin lähelle vaikkei ihan vieressä ollakaan =)

Arvosana: 5 Brandenburgeria (tuulisella säällä 4½)

/

6. Sony Center
Lähin asema: Potsdamer Platz

Tässä paikassa hienointa on ehdottomasti sen arkkitehtuuri.
Jos tykkäät valokuvata, alueelta saa hienoja taidekuvia.
Olen nähnyt kuvia iltavalaistuksesta, mutta paikka on ihan hieno päivälläkin. Centeristä löytyy myös mm. elokuva- ja tv-museo, johon emme tällä kertaa poikenneet.


FTC: Not sponsored, just proud of this picture

Arvosana: 3 Brandenburgeria

7. Siegessäule
eli Voitonpylväs
Lähin asema: Hansaplatz (U9) tai Tiergarten (S5, S7 ja S75)

Pylvään huipulle johtavat 285 osoittautuvat ylivoimaiseksi ajatuksesi viimeisenä matkapäivä, joten en  tällä kertaa kiivennyt huipulle. Toki sitä voi ihailla sivummaltakin kuin keskeltä Großer Sterniä. Kuvatkin ovat parempia kaukaa.
Huipulle pääsee myös Google mapsin avulla, joten ei hätää.



Arvosana: 2½ Brandenburgeria (olisipa jaksanut kiivetä huipulle)

8. Berliner Mauer
eli Berliinin muuri

Berliinin muuria löytyy pätkinä ympäri kaupunkia (Panoramapunktin huipulta, Potsdamer platzilta jne.) Itse kävimme Niederkirchnerstraßella, jossa muuria oli suhteellisen pitkänä kokonaisena pätkänä (ehkä noin 100-150 metriä) ja vieressä sijaitsi myös informatiivinen Topographie des Terrors -näyttelytila (tai miksi sitä nyt ikinä voi kutsuakaan). Paikka oli hieno, mutta näyttelyssä kerrottiin Hitlerin aikaisesta Saksasta ja tarinat olivat aika karuja ja synkkämielisiä, kuten arvata saattaa.
Paikkaa suosittelen kuitenkin, sillä yhdistelmä oli hyvin mielenkiintoinen.
Paikalle on helppo poiketa läheiseltä Checkpoint Charlielta!




Vilkas Checkpoint erottuu kuvassa juuri ja juuri isoista mainoskylteistä ja ihmismassasta

Arvosana: 3½ Brandenburgeria (antaisin 4, mutta synkkä tunnelma vähentää puolikkaan)

9. Dunkin' Donuts

Dunkin' Donuts on Saksassakin sijaitseva vastine Arnoldsille ja tarjontakin on pitkälti sama bageleista donitseihin. En ollut ennen matkaa koskaan käynyt DD:lla, joten Berliini oli hyvä paikka testata tarjontaa. DD:ja on helppo löytää Berliinistä ja matkan aikana törmäsimmekin useampiin. Testin suoritimme Potsdamer Platzin lähistöllä Sony Centerin vieressä olevalla DD:lla.


Arvosana: 3 Brandenburgeria (donitsi maistui donitsilta, kuorrute oli erittäin vihreää)

10. Primark
Lähin asema: Alexanderplatz (S3, S5, S7 ja S75 / U2, U5 ja U8)

Monille Lontoosta tuttu Primark majailee myös Berliinissä, mistä olin erittäin tyytyväinen. Tosin lompakolta ei kysytty mielipidettä.

Arvosana: 4 Brandenburgeria (tunnelma on ajoittain melko tiivis)

Lompakon arvosana: 2

11. Mall of Berlin
Lähin asema: Potsdamer Platz tai Mohrenstraße (U2)

Suunnitelmissa ei ollut oikeastaan mitään ostoskeskuksia, mutta Mall of Berliniin eksyimme lähes vahingossa. Lounaan jälkeen kävimme pyörähtämässä muutamassa liikkeessä. Paikka oli aivan valtavan iso verrattuna meidän Myllyyn tai Skanssiin!

Arvosana: 3 Brandenburgeria (ihan hyvä tarjonta, mutta liikaa kerroksia ja pinta-alaa)

12. Alexanderplatz
Lähin asema: Alexanderplatz 

Alexanderplatz oli sunnuntaita lukuun ottamatta erittäin eläväinen aukio, aina kun sinne matkan varrella piipahdimme. Emme haistelleet tunnelmaa koskaan hetkeä kauempaa, mutta tarjolla olisi ollut viihdykkettä pitemmäksikin aikaa. Kojut tosin estivät parhaat näkymät maailmankellolle, jonka ehdimme nähdä kerran vain vilaukselta.

Arvosana: 3 Brandenburgeria

13. Forever 21
Lähin asema: Kurfürstendamm (U1 ja U9) tai Wittenbergplatz (U1, U3 ja U12) 

Muodista kiinnostuneelle ehdoton vierailukohde!
Tällä kertaa mukaan tarttui lähinnä Basic-tuotteita ja halpoja farkkuja.
Kaikki oli ympätty vaatimattomasti neljään kerrokseen.

Arvosana: 3 Brandenburgia (antaisin 4 kerrosten mukaan, mutta valikoima ei miellyttänyt tällä kertaa tarpeeksi)

+1
Starbucks

Ah, tuo #commonwhitegirl-pyhiinvaelluskohde ja turistien suosikkipaikka.
Todennäköisimmin törmäät Starbucksiin kuuluisien nähtävyyksien ympäristössä.
Brandenburgin portin lähistöllä olevaa Starbucksia kannattaa välttää, sillä jono yltää useimmiten ulos saakka. Jonottamatta selviää tosin todennäköisesti ainakin sunnuntai-iltaisin.


Arvosana: 6/5 Brandenburgeria (periaatesyistä)


Toivottavasti piditte tästä postauksesta yhtä paljon kuin itse nautin sen kirjoittamisesta =P
Ja on varmaan sanomattakin selvää, että kaikkea kirjottamaani ei kannata ottaa niin vakavasti, vaikka mielipiteeni ovat tosin täysin todellisia!

Tänään on kulunut puolisentoista vuorokautta kotiinpaluusta ja meille tulee tänään vieraita, joten lopetan kirjoittamisen tänään tähän.
Nähdään taas ensi kerralla!

x, Peace!

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Copenhagen - I love you!



Jipii, vihdoin tulee se matkapostaus! Ihan alkuun haluisin vaan lyhyesti selittää tästä videosta sen, et oon keränny tähän paljon erilaista matskua (kaupoista, hotellihuoneesta,...) ja aattelin et ois kiva näyttää näitä randomjuttuja. En millään halunnu jättää kaikkee juttuu pois tän postauksen yhteydestä niin sain nyt kyhättyä taas tommosen vidin =)
Video löytyy myös linkin takaa.

Mut nyt tulee myös tekstiä ja kuvia.

*

Matkustuspäivä oli tälläkin kertaa pitkä, kun lento starttas Helsinki-Vantaalta aamulla heti 7.15 ja kellot piti siirtää edellisen aikavyöhykkeen mukaan tunnin taaksepäin :p Tällä kertaa oli toisessa päässä vähän kiirempi, koska oltiin checkattu yks matkalaukku ruumaan ja piti suunnata hakemaan sitä hihnalta melko äkkiä. Ei se kuitenkaan estäny mua menemästä ensimmäisille kaupoille heti aamusta (kauan kaivattu VS on aina bueno alotus) ;)

Kentällä


Kaupungissa

Matkalla tutulta juna-asemalta hotellille otin kuvia.

Tivolin sisäänkäynti

Hotelli ulkoapäin :)
Raatihuone hotlaa vastapäätä

Saatiin sitten hotellilta heti huone ja hyvä kun kello oli edes aamukymmentä :D
Mun lisävuodetta ei oltu vielä laitettu, mut saatiin tehtyä hyvin huonekierrosta.
Parvekkeelta sain otettuu hienon panoraaman, oli muuten paikassa huikeet maisemat!
Ja hieno hotelli muutenkin, vanhassa talossa, jossa on paljon perinteisiä elementtejä ja yksityiskohtia ja olihan se tosi erilainen kuin edellinen Scandic!


Asukuvista näkee, et mestoilla ei ollut kovinkaan lämmin, kun sai kulkea takki päällä.
Tunnelmat oli hyvät, kun oltiin lähössä ensimmäiselle kävelyreissulle aivan hotellin vierestä alkavalle ostoskatu Frederiksberggadelle. Sieltä löydettiin mm. leipomo, josta ostettiin pikasta syömistä. Kävin myös jatkamassa heti ostoksia ja ostin muutamia juttuja New Yorkerista.
New Yorkerista jatkettiin aina Sephoralle asti ja se oli yhtä ihana, kun muistinkin ♡
Noukin matkaan etukäteen valitut jutut ja niihin bonuksiin tullaankin sit kans myöhemmin ;)

Olen täysin rakastunu mun koralliin Longchampin reppuun! Ja neljän euron aurinkolaseihin myös :D

Kirkontornissa

Ensimmäinen tän matkan "nähtävyys" oli hieno Vor Frelsers Kirke, jonka huipulle halusin ihan ehdottomasti kiivetä. Pitkän kävelyn jälkeen muiden jalkoja painoi niin, että olin sitten lopulta ainut joka kiipesi. 400 rappusen aikana tuli muutaman kerran hieman epäuskoinen olo, mutta helpottavaa oli, kun pääsin vihdoin ulkotasanteelle (kultaisella kaiteella ympäröity alin taso, ks. kuva).
Nyt ymmärrän, minkä takia torni on huonolla säällä suljettu, koska katutasolla oli lähes tyyntä, mutta ylhäällä tuuli silti ihan sairaasti! En pelkää myöntää, et mua oikeesti pelotti olla yksin ylhäällä, vaikken oo yleensä erityisen korkeanpaikankammoinen. Maisemat oli upeat ja pakotin itseni kiipeemään aivan huipulle asti (kultainen pallo kuvassa) Kävin huippukohdassa kääntymässä ja ilmotin perässä olevalle, että "I've had it" ja lähdin äkkiä takas alas :D

Tornin korkeudeksi kerrotaan 90 m. Ei huono.

Näkymää alemmilta tasanteilta, kaukana voi erottaa myös sen kuuluisan sillan!

Instastakin tuttu kuva, kiteyttää mun mielestä tän paikan loistavasti!

Ruokaa

Illalla käytiin sitten enää lähistöllä ettimässä ruokapaikkaa ja päädyttiin "hipsterikuppilaan". Ruoka oli hyvää ja seurattiin samalla myös Suomen jäkispelin tilannetta rankkareissa IIHF:n sovelluksella :D


Päivä 2

Päivä on paras aloittaa hyvällä aamiaisella.


Nähtävyyksiä

Jottei matkalta loppuis portaat ja kiipeäminen, niin käveltiin seuraavalle nähtävyydelle, Christiansborgin linnalle. Luettiin edellisiltana, että siellä olevaan Kööpenhaminan korkeimpaan torniin pääsee sisään ilmaiseksi. Jotenkin haistin hommassa palaneen käryä, ja lopulta tämä ilmainen sisäänpääsy edellytti turvatarkastusta ja läpivalaisua niinku lentokentällä :D
Tämä ihan turvallisuussyistä, mut eihän siitä mitään haittaa ollut, kun ei ollu mitään kiellettyä mukana.

Tänne torniin tehtiin osa matkasta jopa hissillä, ja portaita oli huomattavasti vähemmän kirkontorniin verrattuna. Ihan kivat oli maisemat, mut ei mun mielestä niin hienot kuin mun suosikkipaikasta eikä oltu musta edes yhtä korkeella! Väittäköön nettisivut mitä tahansa, niin tää näkötasanne ei kyl ollu yhtä korkeella kuin huippu, jolla mä kävin...


Kuvan oikeessa reunassa näkyy raatihuoneen torni, joten meiän hotelli on aika lähellä sitä :)


Käytiin myös Christiansborgin kellarissa raunioilla, mutta sieltä en ottanu yhtään kuvia. Raunioilta jatkettiin suunnitelman mukaan veneajelulle. Ajotus ei ois voinu olla parempi, koska kun päästiin kyytiin, alko heti valtava rankkasade!

Veneajelulla oli kyl siistiä ja oltiin noin tunnin kestävällä kierroksella hieman eri puolella kaupunkia.


Aikainen päivällinen

Veneajelulta lähdettiin etsimään ruokapaikkaa. Päädyttiin pienen pieneen kuppilaan ja tilattiin äitini kanssa pizza puoliksi. Oli kyllä hyvää pizzaa!


Pizzan jälkeen käytiin lähistöllä olevassa Nationalmuseetissa, koska sinnekin oli vapaa pääsy.
Illaksi palattiin hotellille, ja oli suunnitelmana mennä hakemaan vielä noutoruokaa huoneeseen. Tää suunnitelma kuitenkin viivästyi, kun sattumien kautta huomasin Tanskan kuningattaren olevan viereisellä Raatihuoneella. Jäätiin sitten odottamaan, että nähtäis kuningatar edes vilaukselta. Puoltoista tuntia myöhemmin odotus palkittiin ja nähtiin parvekkeelta, kun kuningatar nousi autoonsa. Hieno ja ainutlaatuinen kokemus, täytyy myöntää!

Koska kuvasin puhelimella, kaikki kuvat oli huonoja. Videolla on hieman pätkää kävelystä, mutta kuningatar on punaisella matolla selkäpäin tummansinisessä mekossa ja tummassa kaavussa!

Päivä 3

Vaikka ensimmäisenä päivänä shoppailtiin, niin vielä vähän riitti kolmanteen päiväänkin. Aamupäivällä käytiin kantapaikassa mehulla ja sieltä hajaannuttiin eri suuntiin.


Yks suosikkipaikoistani Köpiksessä, suosittelen!

Sephoran jälkeen saatiin taas porukka kasaan ja käytiin kääntymässä Illum Bolighusissa. Sieltä otin taidekuvan (ja muutaman videopätkän).


Kotimatka

Pian oltiinkin taas matkalla kohti lentokenttää. Koska Joe & the Juice -tili avattiin vasta kolmantena päivänä, tuli kaks juomaa sit samaan päivään :D


Vielä tax freen kautta raahauduttiin koneeseen. Loppu sit sujuikin niinku Strömsössä.



Lyhyesti loppuun ostoksista

Ostoksia en ole kuvaillu yhtään, koska ei ollu reissullakaan kameraa messissä. Ostin kaikkee pientä Søstrene Grenestä ja aika perusjuttuja Monkista ja New Yorkerista. Uskon siis, että mielenkiintosimmat jutut on varmaan kaikki Sephorasta.
Ne suunnittelut jutut, joista puhuin aiemmin oli siis (ehdottomasti) Benefitin They're Real, Benefitin Hervana ja Too Facedin Shadow Insurance.
Oon kuitenkin suht pitkään salaa haaveillut Too Facedin Chocolate Barista ja semmosin ostin sitten itelleni! Onhan se oikeesti aika ihanaa, kun koko paletti tuoksuu suklaalta...





Kolmantena päivänä oli pakko käydä vielä ihmettelemässä Sephorassa. Tai, oli mulla kyllä oikeestaan listalla myös mattasävyisen aurinkopuuterin hankinta. Olin vähän pulassa valinnan kanssa, mutta lopulta päädyin Too Facedin Milk Chocolate Soleiliin ja en voi kuin hehkuttaa tätäkin tuotetta! Tavallaan aika arvokas mun "ensimmäiseksi kunnon aurinkopuuteriksi", mut sävy on mulle just sopivan vaalee ja oon tyytyväinen etten jättänyt tätä hyllyyn!


Lentokentän tax freestä kaipasin Smashboxia ja sen löytäminen ei ollu vaikeeta. Ostin kaiken tän kosmetiikkahärpellyksen päätteeks viel kahden tuubin pakkauksen Photo Finishiä, koska tykkäsin siitä pikkupurkista, joka tuli Smashboxin laatikossa Oslosta viime vuonna. Yks ehkä eniten käyttämiäni tuotteita tälläkin hetkellä.


Tuntuu taas melkeen siltä, kun ois juossu henkisen maratonin täs koneen ääressä, kun on muutaman tunnin tätä postausta työstänyt... :D
Siksipä pidän tämän lopetuksen lyhyenä ja intoilen vaan nopeasti:
kesälomaan mahtuu vielä pari reissua!
Oon aivan pian lähdössä "sukumatkalle" Tallinnaan ja siitä seuraavalla viikolla kutsuu Berliini!

Oon halunnu Saksaan jo niin pitkään kun muistan ja nyt se vihdoin toteutuu!
Saksaan ajattelin ottaa jopa Canon messiin, niin saa nähä mitä tulee kuvailtua.

Seuraavaan kertaan ystävät, ottakaa lomalaiset rennosti! :-)